Suomen 1325-politiikka – tehotonta maabrändäystä vai mistä onkaan kysymys?

Syys-lokakuusta on tullut, sitten vuonna 2000 YK:n turvallisuusneuvoston hyväksymän päätöslauselman nro 1325 (aka UNSCR1325, naiset, rauha ja turvallisuus -päätöslauselma), kiireinen kansainvälisen tasa-arvo- ja ihmisoikeuspolitiikan näyttämö.

Myös tänä syksynä tapahtuu, presidentti Niinistö osallistuu YK:n yleiskokoukseen ja isännöi syyskuun lopussa illallisen osana He for She -kampanjaa, jonne kutsutaan 30 ns. impact championia. Indonesiasta kuuluu huhuja, että Indonesian presidentti Joko Widowo on yksi korkea-arvoiseen tehtävään valituista. Indonesialaisen median jälkeen puheenvuoron ottivat indonesialaiset feministit ja naisaktivistit: mitä Widowo oikeastaan tietää naisten aseman tai tasa-arvon edistämisestä ja mitkä konkreettiset teot tätä vaikuttavuuden mestaruus -nimitystä tukevat?
Suomessa tulevat viikot ovat myöskin merkittäviä. Ulkoasiainministeriö on nimittäin luovuttanut kaksi 1325-toimintaohjelman vuosiraporttiaan (2014,2015) Eduskunnan Ulkoasiainvaliokunnan (UVA) käsiteltäväksi, vuosille 2012-16 laaditun toimintaohjelman mukaisesti. Raporttien käsittelyaikataulu ja -tapa herättää kysymyksiä: miksi raportit käsitellään yhdessä ja kuinka on mahdollista, että vuoden 2014 raporttia ei ole vielä syksyyn 2016 mennessä käsitelty? Onhan ulko-, turvallisuus- ja maahanmuuttopoliittisessa ympäristössä tapahtunut merkittäviä muutoksia viime vuosien aikana. UVAn viikkoaikataulu ei myöskään anna osviittaa siitä, että valiokunta kuulisi ulkopuolisia asiantuntijoita raportin käsittelyn yhteydessä.

Miksi tämä on ongelma, siitä tähän muutama havainto:

Olen kirjoittanut artikkelin Suomen 1325-politiikasta ja maabrändäyksestä International Affairsin (92/2) teemanumeroon “The futures of women, peace and security” jossa tuon esille usean esimerkin avulla mitä ongelmia syntyy, kun kansainvälinen normisto, tai em. päätöslauselma ja sen toimeenpano otetaan ulkopoliittisen maabrändäyksen käsikassaraksi. Se politiikan lohko, jota artikkelini ei käsitellyt, on maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikka. Pohdin tätä “hiljaisuutta” artikkelia luonnostellessani luvaten itselleni, että siihen on palattava.

Kulunut vuosi on tuonut tämän hiljentämisen politiikan valitettavalla tavalla esille. Samaan aikaan kun Suomen hallitus kirjaa 1325-politiikan toteuttamisen olennaiseksi osaksi globaalia vastuuta (hallitusohjelma s. 35), 1325-politiikka esitetään puhtaasti ulko- ja turvapolitiikan kehittämisen työvälineenä (raportti 2015, s. 2). 1325-tematiikan näkyvyyttä kiitellään erityisesti Suomen ulkopolitiikassa ja kansainvälisessä profiilissa (raportti 2015, s. 3). Suomen harjoittamaa turvapaikka- tai maahanmuuttopolitiikkaa ei tämän logiikan mukaan nähdä osana globaalia vastuuta, tai globaalia turvallisuutta. Ei vaikka, Suomen kansallinen toimintaohjelma vuosille 2012-16 toteaakin:

Suomi on sitoutunut kansainvälisen humanitaarisen oikeuden täysimääräiseen toimeenpanoon. Aseellisten konfliktien aikana sovellettavan kansainvälisen humanitaarisen oikeuden mukaan naiset ja lapset ovat erityisen haavoittuvassa asemassa. Naisten oikeuksien suojelussa kansainvälinen humanitaarinen oikeus painottaa erityisesti naisten asemaa lasten äiteinä ja huoltajina. Konfliktista kärsivien naisten tarvetta erityissuojeluun, terveydenhoitoon ja apuun on myös kunnioitettava (toimintaohjelma 2012-16, s. 33)

Jään odottamaan miten Ulkoasiainvaliokunta raportteja käsittelee. Tämä on merkittävää myös siksi, että tänä syksynä käynnistetään 3. kansallisen toimintaohjelman valmistelu.

Advertisements